Unionin laajennuskysymys

12 uutta jäsenvaltiota

Ennen 2000-lukua Euroopan yhteisön ja unionin laajennukset tapahtuivat vähittäin, joten uusien jäsenmaiden sopeuttaminen yhteisön sääntöihin ja toimintakulttuuriin oli helppoa. Viimeksi vuonna 1995 Euroopan unioniin oli liittynyt kolme entistä vapaakauppaliitto Eftan jäsentä: Itävalta, Ruotsi ja Suomi. Ne olivat totutelleet Euroopan yhteisön ja sittemmin unionin toimintaan jo 1970-luvulta alkaen vapaakauppasopimuksen puitteissa.

Ennennäkemättömän suuri laajennus tapahtui vuonna 2004, kun unioniin liittyi 10 uutta jäsenmaata. Näistä suurimmat olivat entisiä Varsovan liiton jäseniä itäisestä Keski-Euroopasta: Puola, Tshekin tasavalta, Slovakia ja Unkari. Muut olivat selvästi pienempiä: kolme entistä neuvostotasavaltaa Baltiasta (Viro, Latvia ja Liettua) sekä Välimeren alueelta Slovenia, Malta ja Kypros. Vuonna 2007 jäseneksi otettiin vielä Balkanilta Bulgaria ja Romania, vaikka useat EU-maat epäilivät niiden kykyä vastata jäsenyysvelvoitteista.

Poliittisen kulttuurin erot

Suuren laajennuskierroksen tuomat uudet jäsenmaat olivat kauttaaltaan köyhempiä ja yleensä myös pienempiä kuin vanhat jäsenet. Niiden ”eurooppalaisuutta” ei sinänsä kyseenalaistettu, mutta poliittinen kulttuuri poikkesi tuntuvasti ”perinteisestä” länsieurooppalaisesta tavasta hoitaa yhteiskunnallisia asioita.

Uusien jäsenmaiden taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi läntisessä Euroopassa odotettiin maahanmuuttajien aaltoa idästä, mutta toisaalta myös tuotteille uusia markkinoita ja teollisuudelle edullisia sijoituspaikkoja matalapalkkaisille, verotustasoltaan alhaisille ja säädöksiltään vapaamielisemmille työmarkkinoille. Jossain määrin nämä odotukset ja pelot myös toteutuivat, vaikka edulliset taloussuhdanteet aluksi tasoittivat ongelmia. Pahiten itälaajennuksesta kokivat kärsivänsä länsieurooppalaiset matalapalkka-alojen työläiset, jotka sitten vaaleissa protestoivat hallituksiaan vastaan.

Laajentumisprosessi hidastunut

Euroopan unionin uutta laajennuskierrosta on valmisteltu lähinnä Balkanin suunnalle, mutta siinä ei haluta pitää kiirettä. Kroatialla on virallinen ja yleisesti tunnustettu  jäsenkandidaatin asema. Myös Makedonia ja Montenegro on hyväksytty kandidaateiksi, mutta niiden suhteen on enemmän varauksia. Lisäksi Albanialle, Bosnia-Hertsegovinalle ja Serbialle on  myönnetty viisumivapaus EU:n Schengen-alueelle ja muutenkin madallettu kaupan esteitä.

Euroopan unionin laajentuminen lännessä olisi verraten helppoa, mutta hallitusten EU-myönteisyydestä huolimatta kansanäänestykset ovat olleet kielteisiä Norjassa ja Sveitsissä. Islanti on myös hakenut unionin jäsenyyttä, vaikka maan kansalaiset suhtautuvat asiaan epäluulolla. Uudeksi ongelmaksi on noussut euro-alueen talouskriisi, joka on kääntänyt lännessä kansalaismielipidettä entistä vastahakoisemmaksi EU-jäsenyydelle. Käytännössä Norja, Islanti ja Sveitsi ovat jo läheisissä taloussuhteissa EU:n kanssa vapaakauppasopimuksien puitteissa. Lisäksi Sveitsi ja Norja kuuluvat myös EU:n passivapausalueeseen liityttyään Schengen-sopimukseen.

EU:n itärajan ongelmat

Euroopan unionin suhteet entisen Neuvostoliiton alueen valtioihin ovat selvästi hankalampi kysymys. Tarve helpottaa yhteyksiä unionin itärajan yli on yleisesti tunnustettu, mutta kestäviä ratkaisumalleja ei ole pystytty kehittämään. EU:n suhteet Venäjään, Valko-Venäjään ja Ukrainaan on järjestetty erillisillä kumppanuussopimuksilla, mutta niiden toimivuuteen ei olla kovin tyytyväisiä. EU-jäsenyyden ulottaminen Valko-Venäjälle, Moldovaan tai Ukrainaan on ollut esillä eri yhteyksissä, mutta käytännössä nämä hankkeet ovat parin viime vuoden aikana hiljentyneet. EU:n itäraja muodostaa Eurooppaan selvän jakolinjan, vaikka sen jyrkkyyttä ja pysyvyyttä ei mielellään EU:n piirissä virallisesti tunnusteta.

Onko Turkki Eurooppaa?

EU:n laajennushankkeiden suurin ongelma on lopulta suhtautuminen Turkkiin. Se on hyväksytty jo kauan sitten jäsenkandidaatiksi, mutta EU:n sisällä esiintyy jyrkkää vastustusta jäsenyyden kiirehtimiseksi. Vastaavasti myös Turkissa on laajaa vastarintaa EU-jäsenyyttä kohtaan, sillä vain osa turkkilaisista tuntee itsensä ”länsimaalaisiksi”. Turkilla on suuren kokonsa sekä Aasiaan painottuvan asemansa ja monien itäisten intressiensä vuoksi erityisasema Euroopan unioniin nähden. Voidaan siis varautua siihen, että Turkin suhteet Euroopan unioniin lähentyvät monin tavoin, mutta täysjäsenyydelle ei puolin eikä toisin synny  riittävää yksimielisyyttä.