Uusi peruskirja: Lissabonin sopimus

Kokonaisuudistuksen tarve

Euroopan unionin jäsenmaissa Maastrichtin sopimuksen 1992 jälkeen tapahtuneet poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset aiheuttivat osaltaan painetta tarkistaa unionin perussopimusta. Siihen tehdyt pienet korjaukset eivät parantaneet jo Maastrichtin sopimukseen sisältynyttä vaikeaselkoisuutta ja päätöksentekojärjestelmän hajanaisuutta, joten kaivattiin kokonaisuudistusta. Lisäksi EU:n laajentuminen vuonna 2004 monilla uusilla jäsenmailla tuotti tarpeen kehittää erityisesti unionin päätöksentekoa ja ulkosuhteiden hoitoa tehokkaammin toimivaksi.

Kilpailevia ehdotuksia

Perussopimuksen uudistamiseksi oli useita kilpailevia ehdotuksia. Aluksi voiton vei lähinnä ranskalainen näkemys, jonka mukaan Euroopan unionista tuli kehittää aidosti liittovaltio, jolla olisi myös omat valtion kaltaiset tunnuksensa, kuten perustuslaki ja hallituselimet sekä oma lippu, raha ja ”kansallislaulua” vastaava EU-hymni.  Etenkin englantilaisten vastustuksen vuoksi nimitys ”perustuslaki” korvattiin ”perustuslain kaltaisella sopimuksella”.  Myöskään ei hyväksytty EU:n ulkoasiainhoidosta vastaavan virkamiehen nimittämistä ”ulkoministeriksi” vaan  tittelinä säilyi ”korkea edustaja”.

Kompromisseja

Jäsenvaltiot valmistelivat sopimusluonnosta hallitustenvälisessä konferenssissa, jonka työhön osallistuivat myös Euroopan unionin komissio ja parlamentti. Monien kompromissien jälkeen syntynyt ”perustuslaillinen sopimus” alistettiin useissa maissa kansanäänestykseen. Hanke koki heti vakavan takaiskun, kun kielteinen kanta voitti Ranskassa ja Hollannissa, vanhoissa Euroopan yhteisön ja unionin perustajavaltioissa. Sen jälkeen sopimustekstistä karsittiin useita liittovaltioon viittaavia piirteitä ja poistettiin myös nimitys ”perustuslaillinen sopimus”.

Lissabonin sopimuksia

Lissabonissa 13. joulukuuta 2007 allekirjoitetussa Euroopan unionin uudessa perussopimuksessa säilytettiin pari vuotta aikaisemmin valmistuneen ja kansanäänestyksissä hylätyn ”perustuslaillisen sopimuksen” pääsisältö. Lissabonin sopimuksella on pyritty modernisoimaan EU:n toimielimiä ja niiden työmenetelmiä, vahvistamaan unionin demokraattista hyväksyttävyyttä ja lujittamaan sen pohjautumista eurooppalaisiin perusarvoihin. Euroopan unioni määritetään sopimuksessa muistuttamaan enemmän valtioiden välistä liittoa kuin liittovaltiota, vaikka päätöksentekoa jonkin verran myös keskitettiin.

Keskeisiä uudistuksia

Kaikki 27 jäsenvaltiota ratifioivat sopimuksen valtiosääntönsä edellyttämällä tavalla, minkä jälkeen unionin uusi perussopimus, jota kutsutaan Lissabonin sopimukseksi tuli voimaan 1. joulukuuta 2009. Siinä määritetyt uudet toimielimet oli määrä perustaa vuoden kuluessa.

Perussopimuksen keskeisiä uudistuksia ovat:

• Euroopan parlamentille annetaan enemmän lainsäädäntö- ja budjettivaltaa.
• Jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksille annetaan mahdollisuus valvoa, että EU:ssa noudatetaan läheisyysperiaatetta.
• Lisätään neuvostossa määräenemmistöäänestysten piiriin kuuluvia aloja.
• Unionin ja jäsenvaltioiden toimivallan ja tehtävien jakoa tarkennetaan.
• Taataan perusoikeuskirjalla kansalaisten oikeudet ja vapaudet.
• Eurooppa-neuvostolle nimitetään vakinainen puheenjohtaja kahden ja puolen vuoden pituiseksi kaudeksi.
• Vahvistetaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan asemaa.

Ulkosuhdehallintoa keskitetään

Lissabonin sopimuksessa on monin tavoin pyritty yhtenäistämään ja tehostamaan EU:n hallintoa ja päätöksentekoa. Entisestä jaosta ”pilareihin” on luovuttu, joten muun muassa aikaisemmin komission alaiset sisäiset ja neuvoston alaiset ulkoiset turvallisuusasiat hoidetaan nyt yhteisen katon alla ”ulkosuhdehallinnon” puitteissa. Euroopan unioni on myös määritetty oikeudellisesti päteväksi tekemään kansainvälisiä sopimuksia.