Euroopan turvallisuus

Ei tarvetta yhteiselle puolustukselle

EU-maiden sotilaallista voimaa ja tehokkuutta on usein vähätelty erityisesti Yhdysvalloissa julkaistuissa arvioissa lähinnä interventiokyvyn puutteiden vuoksi. Oman alueen puolustamiseen voimat riittävät hyvin, eikä läntistä Eurooppaa vaarantavia sotilaallisia uhkia ole näköpiirissä. Siksi ei myöskään ole nähty tarvetta ryhtyä luomaan yhteistä puolustusta tai muuten ryhtyä alueen puolustuskyvyn tehostamistoimiin. Päinvastoin, useimmissa EU-maissa ollaan selvästi supistamassa puolustusmäärärahoja 2010-luvulla.

Kriisinhallinta

Myös sotilaallisen kriisinhallintakyvyn tehostamiseen suhtaudutaan länsieurooppalaisissa EU- ja Nato-maissa entistä pidättyvämmin. Kokemukset Irakista ja Afganistanista ovat osoittaneet voimavarojen rajallisuuden, joten uusiin vastaaviin hankkeisiin maanosan ulkopuolelle ei ole halukkuutta. Euroopan unionin piirissä ollaan valmiimpia tehostamaan siviilimäisiä konfliktien ja kriisien hallintatoimia, joihin kuuluu myös poliittisen ja taloudellisen vakauden edistäminen perinteisellä kehitysyhteistyöllä. Samalla toimintaa pyritään entistä tarkemmin rajoittamaan Eurooppaan ja lähialueille, Afrikka ja latinalainen Amerikka mukaan lukien.

Siviilikriisinhallinta

Lienee siis selvää, etteivät mahdollisuudet ulottaa Euroopan unionin sotilaallista kriisinhallintaa Aasiaan tai Tyynen meren alueelle ole tulevaisuudessa kovinkaan suuret, mutta se ei estä taloudellisten suhteiden ylläpitoa Aasian voimistuvien talousmahtien suuntaan ja osallistumista siviilimäiseen kriisinhallintaan ja luonnononnettomuuksien aiheuttamien vahinkojen lieventämiseen.

Sisäinen turvallisuus

Sisäisen turvallisuuden ylläpito on EU:n piirissä noussut keskeiseen asemaan. Tähän kuuluu myös suojautuminen muualta tulevaa terrorismia vastaan. Yhteistyö EU:n sisällä ja naapurimaiden kanssa on välttämätöntä myös kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa ja erilaisiin onnettomuustilanteisiin varautumisessa. Euroopan unionilla on näissä asioissa selkeä rooli normien määrittäjänä ja yhteistyön organisoijana, joskin poliittisten päättäjien kansalliset ennakkoluulot ja turvallisuusorganisaatioiden konservatiivisuus haittaavat edelleen yhteistyötä.