Naton asema Euroopassa

Alueen puolustuksesta kriisinhallintaan

Kylmän sodan jälkeen Naton alkuperäinen tehtävä läntisen Euroopan puolustamisessa idästä mahdollisesti tulevaa hyökkäystä vastaan on muuttunut kriisien hallinnaksi, jota ensin harjoitettiin Balkanilla ja sittemmin ennen kaikkea Afganistanissa. Naton tehtävät eivät enää rajoitu vuoden 1949 peruskirjassa määritetylle ”Pohjois-Atlantin alueelle”, vaan niiltä on poistettu maantieteelliset rajoitukset. Silti Naton piirissä on jatkuvasti käyty keskustelua sotilasliiton luonteesta ja uusien vastuiden ottamisen mielekkyydestä, eikä peruskirjan 5. artiklan mukaista avunantovelvoitetta ole laajennettu.

Muuntuuko Nato maailmanpoliisiksi?

Varsinkin Saksassa ja Ranskassa on vastustettu liiton tehtävien laajentamista toimintaan ”maailmanpoliisina” tai Yhdysvaltojen apujoukkona erilaisten kriisien hallinnassa. Selkeimmin tämä ristiriita tuli esille suhtautumisessa Irakin sotaan vuonna 2003. Saksa ja Ranska ovat johdonmukaisesti pyrkineet vahvistamaan Euroopan unionin roolia Euroopan turvallisuuden ensisijaisena vastuunkantajana ja siihen liittyen pitäneet Naton roolia Euroopassa toissijaisena.

Naton ja Euroopan Unionin suhteet

Yhdysvallat on Englannin tukemana vastustanut EU:n itsenäisen puolustuksen kehittämistä ja saanut siihen tukea uusilta Naton jäsenmailta ja muun muassa Tanskalta. Yleisesti on hyväksytty näkemys, ettei päällekkäisiä sotilaallisia rakenteita pitäisi kehittää sekä Natolle että Euroopan unionille. Kuitenkin vähitellen on omaksuttu työnjako, jonka mukaan Euroopan Unioni on keskeinen Euroopan turvallisuuspoliittinen toimija ja Nato keskittyy yhä enemmän Euroopan ulkopuolisiin kriisinhallintatehtäviin sekä tarvittaessa raskasta asevoimaa vaativiin tehtäviin myös Euroopassa. Viime kädessä valtiot kuitenkin vastaavat turvallisuudestaan ja käyttävät siinä apuna ja täydennyksenä liittoutumien resursseja ja yhteistyöjärjestelyjä.

Naton johtamis- ja tukijärjestelmät

Toistaiseksi on havaittu hyödylliseksi käyttää Naton johtamis- ja tukijärjestelmiä myös EU:n kriisinhallintatoimien johtamiseen ja tukemiseen sekä koulutuksen antamiseen. Siinä on kuitenkin ollut monia käytännön ongelmia, vaikka kyseessä ovat pääosin samojen maiden rahoittamat ja ylläpitämät laitokset. Euroopan unioni on vähitellen tehostanut omien kriisinhallintatoimiensa johtamiskykyä ja vähentänyt riippuvuutta Naton tuesta.

Yhdysvaltojen tukikohdat

Yhdysvallat on supistanut joukkojensa määrää Euroopassa alle kolmasosaan kylmän sodan aikaisesta vahvuudesta. Irakin ja Afganistanin sotien kustannuksien ja uusien säästöpaineiden vuoksi Yhdysvaltojen asevoimat ovat joutuneet sulkemaan ulkomaisia tukikohtia ja lakkauttamaan useita aseohjelmia. Toisaalta Yhdysvallat on pyrkinyt uusien tukikohtasopimusten tekemiseen muun muassa ohjuspuolustusta varten eräiden Naton itäisten jäsenmaiden kanssa, kun Saksassa hanketta on vastustettu eikä Ranska edelleenkään salli Naton tai Yhdysvaltojen tukikohtia alueelleen.

Tukeutumisalue Balkanille

Amerikkalaisten vetäytyminen Euroopasta jatkuu siten, että esimerkiksi Saksaan jää sotilaslaitoksia vain interventiojoukkojen käyttöön eli suuri sotilassairaala haavoittuneiden evakuointeja varten, lentotukikohta Ramsteiniin ja lisäksi pieni tukikohta nopean toiminnan prikaatille. Toisaalta amerikkalaiset rakentavat uusia, joskin aikaisempaa selvästi pienempiä, tukikohtia Romaniaan ja Bulgariaan varmentaakseen toimintakykyään Lähi-idän suuntaan.

USA:n painopiste Aasiaan

Yhdysvalloissa on strateginen painopiste asetettu selvästi Tyynen meren suunnalle ja Lähi-itään, joten ei ole odotettavissa, että amerikkalaiset enää sitoisivat voimiaan Eurooppaan muuten kuin noiden painopistealueiden vaativien tehtävien tukemisen vuoksi. Nato palvelee kuitenkin Yhdysvaltojen intressejä Euroopassa poliittis-sotilaallisena kehyksenä, jonka puitteissa voidaan järjestää yhteistoimintaa. Yhdysvalloissa on havaittu kansalaisten mielenkiinnon Eurooppaa ja Natoa kohtaan
painuneen hyvin alhaiselle tasolle,  mikä vastaa myös maan johtajien  kantaa painopisteistä Aasian
suunnalla.

Ranskan suhde Natoon

Läntisessä Euroopassa Naton olemassaolon jatkamista edelleen yleisesti kannatetaan, mutta sen toimintaan ei olla kovinkaan valmiita antamaan lisärahoitusta. Ranska, joka oli eronnut Naton sotilaallisista rakenteista vuonna 1967 ja karkottanut Naton laitokset alueeltaan, on palannut rajoitetusti sotilasyhteistyöhön. Se osallistuu Naton sotilaskomitean työskentelyyn, mutta ei ole kovinkaan aktiivisesti mukana muissa kuin YK:n valtuuttamissa kriisinhallintatoimissa.

Ohjuspuolustus

Yhdysvallat on valmistellut maapallon laajuista strategista ohjuspuolustusta, joka kykenisi torjumaan korkealla ja suurella nopeudella lentäviä ballistisia ohjuksia. Venäjä on vastustanut hanketta, koska sen avulla voitaisiin periaatteessa heikentää sen ydinasepelotetta ja tuoda amerikkalaisten tukikohtia lähialueille. Yhdysvallat on perustellut torjuntajärjestelmän rakentamista lähinnä Iranin tulevaisuudessa muodostamalla ydinaseuhkalla ja ehti jo sopia alustavasti järjestelmän tukikohtien rakentamisesta Puolaan ja Tshekin tasavaltaan.

Venäjän ja osaksi myös eurooppalaisten liittolaistensa vastarinnan sekä kasvavien kustannusten vuoksi presidentti Obama lykkäsi kuitenkin ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista Eurooppaan ja sai sitten läpi ehdotuksensa ohjuspuolustuksen kevyemmän version hyväksymisestä Naton hankkeeksi, vaikka läntisen Euroopan maat ovat yhä esittäneet monia varauksia. Lissabonin kokouksessa syksyllä 2010 Naton ja Venäjän kesken sovittiin periaatteellisesta yhteistyöstä ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamisessa, mutta käytännön toteutus on yhä monen mutkan takana, ei vähiten tekniseen toimivuuteen, kustannuksiin ja strategisiin riskeihin liittyvien epäilysten vuoksi.

Naton ja Venäjän neuvosto

Lissabonissa syksyllä 2010 pidetyssä Naton ja Venäjän neuvoston kokouksessa sovittiin yleisesti suhteiden parantamisesta. Tähän kokonaisuuteen kuuluu muun muassa Venäjän tuki Naton toiminnalle Afganistanissa sallimalla huoltokuljetukset alueensa läpi ja tehostamalla tiedusteluyhteistyötä. Samalla vakuutettiin, etteivät Nato ja Venäjä koe toisiaan vihollisiksi. Lähentymisen edellytyksenä on puolin ja toisin pidättyminen vastapuolta provosoivista toimista, joten on odotettavissa, että Yhdysvallat välttää työntämästä omia tai Naton tukikohtia Venäjän rajoille ja Venäjä puolestaan suostuu uusiin luottamusta ja turvallisuutta lisääviin toimiin, joista on neuvoteltu ja sovittu Ety-järjestön puitteissa jo 1980-luvulta alkaen.