Naton sitoutuminen Afganistanin sotaan
Nato vakautusoperaation johtoon
Yhdysvaltojen hyökkäys Afganistaniin syksyllä 2001 tapahtui ilman Nato-liittolaisten merkittävää tukea. Joukkoja ei edes pyydetty sotatoimiin juuri muilta kuin läheiseltä yhteistyökumppanilta Isolta-Britannialta. Sen sijaan Naton huollollinen tuki oli amerikkalaisten käytössä, ja useat liiton jäsenmaat lähettivät Afganistanin taisteluihin myös erikoisjoukkoja.
Rauhanturvaoperaatio ISAF aloitti toimintansa YK:n valtuuttamana Kabulissa joulukuussa 2001 Naton yksittäisten jäsen- ja kumppanuusmaiden voimin. Mukaan tuli eurooppalaisten lisäksi myös muiden maanosien valtioita. Parin vuoden kuluessa kävi kuitenkin ilmi, että tarvitaan kiinteämpää organisaatiota ja vastuualueen laajentamista Kabulin ulkopuolelle. Nato otti ISAF-operaation johtoonsa elokuussa 2003, jolloin siihen osallistui noin 10 000 sotilasta.
Vastuualueeksi koko Afganistan
Kesällä 2004 Nato laajensi vastuualueensa lähes koko Afganistanin käsittäväksi, ja samalla myös amerikkalaisia joukkoja alistettiin Naton komentoon. Useimmilla jäsenmailla oli kuitenkin varauksia joukkojensa toiminnan suhteen, joten niiden käyttö varsinaisiin taisteluihin jäi vähäiseksi. Jo Afganistanin kaupungeista syrjäisille Pakistanin rajaseuduille lyödyt talibanit valtasivat vähitellen takaisin alueita, joten Naton piirissä kasvoi paine lisätä joukkojen määrää ja koventaa tehtäviä. Useat jäsenmaat, erityisesti Saksa ja Ranska, vastustivat kuitenkin sotilaidensa käyttämistä aktiivisesti taisteluihin.
Taisteluja eteläisessä Afganistanissa
Vuonna 2006 Naton piirissä havaittiin, että oli sitouduttu pitkään ja kuluttavaan sotaan, jossa ei ollut näkyvillä voittoa vaan pikemminkin vain kasvavia tappioita. Yritykset laajentaa Naton taistelutoimia eteläisessä Afganistanissa tuottivat huonosti tulosta, joten Yhdysvallat päätti ottaa itselleen yhä enemmän vastuuta. Amerikkalainen kenraali johti sotatoimia, ja liittolaisten tehtäväksi jäi lähinnä niiden tukeminen suuresti vaihtelevin panoksin. Vuoden 2010 lopulla Yhdysvaltojen johtamissa voimissa Afganistanissa on lähes 150 000 sotilasta, joista kaksi kolmasosaa kuuluu ISAF-joukkoihin.
Sota pitkittyi
Afganistanin sodan pitkittyminen sekä tappioiden ja kustannusten kasvaminen ovat aiheuttaneet kiistoja Naton jäsenmaiden kesken, koska taistelutoimien rasitukset eivät ole jakautuneet läheskään tasaisesti ja kotimainen mielipide on kääntynyt lisäjoukkojen lähettämistä vastaan. Muutamat Nato-maat ovat kotiuttaneet osastonsa Afganistanista sisäpoliittisten paineiden vuoksi. Yhdysvaltojen presidentti ilmoitti aloittavansa joukkojen kotiuttamisen kesällä 2011 päämääränä taistelutoimien lopettaminen vuonna 2014. Siihen mennessä pitäisi vastuu turvallisuuden ylläpidosta siirtää Afganistanin armeijalle ja poliisille.