Venäjän turvallisuus- ja sotilaspolitiikan uudistushankkeet
Sotilasmenot
Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto rakensi suuret asevoimat käyttäen lähes 20 prosenttia tuotannostaan sotilastarkoituksiin. Venäjän voimavarat heikkenivät 1990-luvulla Neuvostoliittoon verrattuna noin puoleen, ja sotilasalalla lasku oli vieläkin jyrkempi. Venäjä käytti silloin sotilasmenoihin vain viisi prosenttia Neuvostoliiton aikaisesta tasosta, eikä sotavarustusta uudistettu juuri lainkaan.
Sotilasbudjettia kasvatetaan
Venäjän asevoimilla on edelleen paljon Neuvostoliitolta periytynyttä varustusta, joka kuitenkin vähitellen kuluu loppuun tai muuten vanhenee. Useita uudistusohjelmia on tehty ja sotilasbudjettia on kasvatettu, mutta varustuksen pääosan uusiminen on ollut vähäistä. Käyvin hinnoin laskettuna Venäjän puolustusmenot kasvoivat vuosina 2003-2008 noin 70 prosenttia. Venäjän budjetoidut puolustusmenot vuonna 2010 olivat vastikearvoltaan 36 miljardia US-dollaria, ja lisättynä eräillä oheiskuluilla ja budjetin ulkopuolisilla menoilla ne kattoivat noin neljän prosentin osuuden bruttokansantuotteesta.
Varusteluohjelma
Venäjällä on ollut vuoteen 2015 ulottuva varusteluohjelma, johon sisältyy hankintoja noin 140 miljardin euron arvosta. Sen jatko-ohjelma on ulotettu vuoteen 2020. Varustuksen uusiminen on ilmoitettu reagoinniksi Yhdysvaltojen varustelun jatkumiseen ja Naton laajentamiseen Venäjän rajoille sekä erityisesti ydinaseistuksen ja merivoimien modernisoinnin tarpeesta aiheutuvaksi. Kylmän sodan ajalle tyypillistä kilpavarustelua ei ole käynnissä, mutta yhdessä Kiinan ja eräiden muiden Aasian maiden kanssa Venäjän on muodostanut vastavoimaa Yhdysvalloille.
Asevoimien reformi
Venäjän asevoimien kokonaisvahvuus on noin miljoona sotilasta. Maavoimissa on noin 400 000 sotilasta, joista asevelvollisten määrä on hieman alle puolet. Maavoimien toiminnan painopiste pysynee Kaukasian ja Keski-Aasian suunnilla. Ei ole myöskään havaittu merkkejä siitä, että Venäjä alkaisi jälleen rakentaa Neuvostoliitolle tyypillisiä, suurhyökkäykseen kykeneviä maavoimia. Siihen ei ole strategisia syitä eikä budjettivaroja. Maavoimien toiminnallinen painopiste on etelässä, vaikka asevoimien aktiivisuutta palautetaan vähitellen myös Jäämeren alueille. Laivastoa modernisoidaan erityisesti Tyynenmeren suunnalla, mutta myös Mustanmeren laivasto on tärkeällä sijalla.
Entistä pienemmät mutta notkeammat joukot
Asevoimien rakenteellinen reformi sai vauhtia Georgian sodan kokemuksista 2008, kun asevoimien valmius nopeaan toimintaan osoittautui heikoksi. Reformilla tähdätään entistä pienempien mutta notkeampien asevoimien rakentamiseen aikaisemman massa-armeijan tilalle. Sotilaspiirien määrä supistettiin vuonna 2010 kuudesta neljään, jolloin muun muassa Leningradin sotilaspiiri yhdistettiin Moskovan sotilaspiiriin. Samalla suuri määrä vanhempaa päällystöä korvataan nuoremmilla. Talousongelmien vuoksi ja hankintojen toteutuksen aikataulut ovat jatkuvasti hidastuneet, ja odotettavissa, että laajojen uudistusten läpivieminen kestää ehkä vuosikymmenen ajan.
Asevienti
Venäjän sotateollisuuden tuotannosta kylmän sodan jälkeisellä ajalla on uusin aseistus mennyt lähes kokonaan vientiin. Aseviennin arvo vuonna 2009 oli noin kahdeksan miljardia dollaria. Viimeisimpiin kauppoihin on sisältynyt verraten runsaasti lentokoneita ja sukellusveneitä Kiinaan ja Intiaan, joiden osuus Venäjän aseviennistä on 70 prosenttia.
Uutena piirteenä on Venäjän aseteollisuuden laajentuva yhteistyö myös läntisten valmistajien kanssa. Ranska ja Israel on tehnytkin jo sopimuksia yhteisestä sotavarustuksen tuotannosta Venäjän kanssa. Näillä toimilla Venäjä pyrkii saamaan käyttöönsä kehittynyttä elektroniikkaa ja muuta modernia sotatekniikkaa, jonka kehittäminen lähes keskeytyi Neuvostoliiton romahduksen myötä.