Ukrainan kansanrintama, Ruh
Neuvostoliittoon kuuluneessa Ukrainan neuvostotasavallassa kansallismielinen liikehdintä voimistui ensin maan länsiosissa, jotka olivat kuuluneet 1800- luvulla Itävalta-Unkariin ja 1900-luvulla maailmansotien välillä Puolaan. Noilla alueilla 1980-luvun lopulla syntyneen itsenäisyysliikkeen (Ukrainan kansanrintama, Ruh) vaikutus levisi 1990-luvun alussa myös maan itäosiin, ja itsenäisyysjulistus annettiin Moskovassa elokuussa 1991 epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen. Ukrainan korkeimman neuvoston puhemies Leonid Kravtshuk oli Venäjän presidentin läheinen liittolainen ja kannatti Neuvostoliitosta irtautumista. Se vahvistettiin kansanäänestyksellä joulukuun alussa, jolloin 90 prosenttia kannatti Ukrainan itsenäistymistä. Maan ensimmäisenä presidenttinä Kravtshuk oli myös perustamassa Itsenäisten valtioiden yhteisöä, jolla pyrittiin hallitsemaan Neuvostoliiton hajoamista.
Krimin niemimaan omistuskiista
Ukrainan Venäjän-suhteiden perusongelmaksi kehittyi kysymys Krimin niemimaasta ja siellä sijaitsevasta Sevastopolin laivastotukikohdasta sekä Neuvostoliitolta peritystä Mustanmeren laivastosta. Venäjän keisarikunta oli valloittanut 1700-luvulla Krimin turkkilaisilta, mutta 1950-luvulla Neuvostoliiton hallitus siirsi Krimin niemimaan hallinnon Venäjältä Ukrainan neuvostotasavallalle. Alueella asui alkuperäisväestönä tataareja, ja sinne oli asettunut asumaan paljon venäläisiä jo keisarikunnan aikana. Neuvostoliiton hajotessa Krimin kahdesta miljoonasta asukkaasta puolet oli venäläisiä, jotka ajoivat alueensa liittämistä takaisin Venäjään. Kiista kärjistyi keväällä 1992, mutta presidentit saivat aikaan sopimuksen Krimin jäämisestä Ukrainan yhteyteen autonomisen alueena ja laivaston kuulumisesta Venäjälle.
Ydinaseet Venäjän haltuun
Aluksi kiistaa käytiin myös Ukrainan alueelle jääneistä ydinaseista. Suuri osa Neuvostoliiton ohjusten tuotantolaitoksista sijaitsi Ukrainassa, ja siellä oli runsaasti myös ydinasetukikohtia. Venäjä sai Yhdysvaltojen tuen vaatimuksilleen siirtää kaikki ydinaseet Venäjälle. Keväästä 1992 Ukraina vähitellen kahden vuoden aikana luovutti ydinaseet lopulta Venäjän haltuun.
Ukrainan talousvaikeudet
Ukrainan talous oli ollut vahvasti kytkettynä Neuvostoliiton eri osien talouteen, ja erityisen vahva oli sitoutuminen Venäjän energiavaroihin. Ukrainan itäosissa Donin alueella asui noin 10 miljoonaa venäläistä, jotka olivat kannattaneet maan itsenäistymistä mutta vastustivat länsiukrainalaisten ylivaltapyrkimyksiä. Talousvaikeudet kiristivät myös maan poliittista tilannetta.
Sopimus Mustan meren laivastosta
Presidentti Leonid Kravtshuk ja pääministeri Leonid Kutshma riitaantuivat pahasti Donin alueen kaivostyöläisten lakkoillessa. Talouden ongelmat myötävaikuttivat siihen, että parlamenttivaaleissa vuonna 1993 entiset kommunistit saivat selvän voiton. Presidentinvaalissa puolestaan Kutshma syrjäytti Kravtshovin. Sisäpoliittinen tilanne pysyi epävakaana, ja myös kiista Krimin alueen hallinnasta kärjistyi. Venäjän kanssa syntyi kuitenkin vuonna 1997 sopimus, jossa vahvistettiin Sevastopolin tukikohdan käyttöoikeus Venäjän Mustanmeren laivastolle. Laivastosta osa siirtyi kuitenkin Ukrainan hallintaan.
Ukraina pysyi puolueettomana
Ukrainan talousongelmat jatkuivat koko 1990-luvun, ja myös maan länsi- ja itäosien asukkaiden etninen ja kielellinen erilaisuus. Itäosat suuntautuivat vahvasti Venäjään, samalla kun länsiosissa vaadittiin yhteyksien lisäämistä Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Vaikka aluksi Ukraina oli ilmoittanut pysyvänsä puolueettomana, maan virallisen linjauksen mukaan yhteyksiä Natoon alettiin vahvistaa ja tavoitteeksi asetettiin pääsy sotilasliiton jäseneksi. Kansan enemmistö ei kuitenkaan Nato-jäsenyyttä kannattanut.