Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alkuvaiheet

Maastrichtin sopimuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka määritettiin Maastrichtin sopimuksessa käsittämään kaikki unionin turvallisuuden kannalta merkittävät asiat mukaan luettuna yhteinen puolustuspolitiikka, joka voi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. Lisäksi määrittelyyn sisältyi useita poikkeuksia, joiden tarkoituksena oli taata jäsenmaiden määräysvalta omasta turvallisuuspolitiikastaan.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jäsenmaiden keskinäistä yhteistyötä, jossa kaikki päätökset tuli tehdä konsensus-periaatteella. Sen mukaisesti yksikin jäsenmaa saattaa estää päätöksen, jos se katsoo turvallisuusetujensa niin vaativan. Käytännössä useimmiten kuitenkin tarvitaan useita jäsenmaita eriävän kannan tueksi, ja toisaalta on käytetty myös pidättymisen tai syrjäänvetäytymisen mahdollisuutta.

Jugoslavian hajoamissodissa EU sivustakatsoja

EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimintakyky oli heti koetuksella Jugoslavian hajoamissodan vuoksi. Jäsenmaiden etujen ja historiallisten sidonnaisuuksien erojen takia EU:n oli hyvin vaikea päästä sopimukseen yhteisistä toimista Balkanin tilanteen rauhoittamiseksi. Siksi YK sai aluksi päävastuun rauhanturvaamisesta ja avustustoiminnasta Jugoslavian alueella. Myös Yhdysvaltojen aktiivisuus vaikutti vähitellen siihen, että EU jäi paljolti sivustakatsojaksi Jugoslavian alueen sotien lopettamiseen johtaneissa toimissa ja rauhansopimuksien  toimeenpanossa.