YK kylmän sodan päätösvaiheessa

Turvallisuusneuvoston toiminnassa vaikeuksia

Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin maailmanjärjestö Yhdistyneet kansakunnat kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. YK oli tarkoitettu nimenomaan kollektiivisen turvallisuuden järjestöksi, joka voisi ennalta ehkäistä konflikteja ja luoda edellytyksiä rauhanomaiselle kehitykselle sekä toisaalta kriisin sattuessa kykenisi suuntaamaan yhteistä toimintaa ja voimavaroja rauhanhäiritsijää vastaan.

Päätökset toiminnasta kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseksi  on tehtävä YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa viidellä suurvallalla on pysyvä jäsenyys ja kullakin mahdollisuus tarvittaessa estää ”vetollaan” turvallisuusneuvoston jäsenten enemmistöllä syntyneiden päätösten voimaantulo. Kylmän sodan aikana sattuneissa kansainvälisissä kriiseissä, lähinnä Korean sodan alkua 1951 ja Suezin kriisiä 1956 lukuun ottamatta, Yhdysvallat tai Neuvostoliitto yleensä mitätöivät tai estivät syntymästä turvallisuusneuvoston päätöslauselman, joka suuntautui niitä tai niiden suojatteja vastaan. Eräissä tapauksissa muutkin pysyvät jäsenet, Iso-Britannia, Kiina ja Ranska, käyttivät veto-oikeuttaan.

Suurvaltojen yhteisymmärryksen paraneminen

Kylmän sodan päätösvaiheessa suurvaltojen välinen yhteisymmärrys paransi YK:n turvallisuusneuvoston toimintakykyä niin, että se sai nopeasti aloitetuksi vastatoimet muun muassa Irakia vastaan Kuwaitin miehityksen johdosta elokuussa 1990. Myös eteläisen Afrikan konfliktien ratkaisulle tuli paremmat edellytykset. Näin saatiin aihetta puhua jopa ”uudesta maailmanjärjestyksestä”,  jossa YK:lla olisi keskeinen rooli.