Afrikan historialliset taustat ja maantieteelliset piirteet
”Musta maanosa”
Eurooppalaisille Afrikka oli pitkään ”musta maanosa”, josta ei paljon tiedetty, mutta josta ryöstettiin säälimättä orjia ja raaka-aineita. Eurooppalaiset siirtomaavallat taistelivat myös keskenään Afrikan alueiden omistuksesta vielä 1900-alkupuolella. Siirtomaavallan purkautuminen 1900-luvun toisella puoliskolla jätti monet Afrikan maat alttiiksi sisällissodille, jotka aluksi liittyivät kylmän sodan kilpailuasetelmaan itäisen ja läntisen blokin välillä. Omana erikoisuuteen olivat entisen brittiläisen imperiumin maat Etelä-Afrikka ja Etelä-Rhodesia (nykyinen Zimbabwe), jotka harjoittivat tiukkaa rotuerottupolitiikkaa aina 1990-luvulle saakka.
Kylmän sodan päättyminen rauhoitti tilannetta Portugalin entisissä siirtomaissa Angolassa ja Mosambikissa mutta toisaalta synnytti myös uusia sisäisiä taisteluja Sudaniin, Kongoon ja Länsi-Afrikkaan. Nämä sodat ovat olleet luonteeltaan erittäin raakoja ja aiheuttaneet suuria tuhoja.
Pohjois-Afrikka
Historiansa puolesta Saharan pohjoispuolinen Afrikka liittyy enemmän Välimeren piiriin ja Euroopan kehitykseen kuin mustan Afrikan yhteyteen. Pohjois-Afrikka oli kaksi vuosituhatta sitten ollut pitkään Rooman imperiumin osa, minkä jälkeen se kuului arabikulttuurin ja Ottomaanien valtakunnan piiriin, kunnes joutui 1800-luvulla eurooppalaisten siirtomaaherruuden alaiseksi. Vapautuminen siirtomaavallasta toisen maailmansodan jälkeen oli useille Pohjois-Afrikan maille, ennen kaikkea Algerialle, vaivalloista ja väkivallan sävyttämää.