Sudanin ja Afrikan sarven konfliktit
Pitkä sisällissota päättyi
Sudanin pitkään jatkuneilla ja tuhoisilla sisällissodilla on taustansa maan jakautumisessa pohjoisosan arabien ja etelän mustien afrikkalaisten asuinalueisiin. Toisena taustatekijänä on viime vuosina ollut kamppailu öljyvaroista, joiden merkitys on yhä lisääntynyt. Sudan oli brittiläinen siirtomaa 1800-luvun lopulta alkaen, ja se itsenäistyi vuonna 1959.
Sudanin erityisinä ongelmina ovat maan suuri koko ja väestön jakautuminen lukuisiin kansanryhmiin, jotka puhuvat eri kieliä ja ovat kulttuurisesti muutenkin hyvin erilaisia. Itsenäistymisen jälkeen on käyty lähes jatkuvasti sisäisiä taisteluja, joissa on kuollut arviolta kaksi miljoonaa ihmistä. Sudanin hallituksen ja eteläosien kapinallisten välille saatiin 2000-luvun alkuvuosien sitkeiden neuvottelujen jälkeen tehdyksi rauhansopimus, mutta samaan aikaan tilanne kärjistyi lännessä Darfurin alueella. Näille alueille vaivoin aikaansaadun aselevon valvontaan YK perusti suuren rauhanturvaoperaation yhdessä Afrikan unionin kanssa.
Etelä Sudan irtautumassa
Uutena tekijänä Sudanin politiikkaan ovat vahvasti vaikuttamassa Kiinan tekemät sijoitukset öljyteollisuuteen, jonka tärkeimmät osat sijaitsevat kiistellyillä alueilla etelässä. Eteläosat ovat pyrkineet itsenäistymään, mistä on aiheutunut vakavia riitoja Sudanin hallituksen kanssa. Rauhansopimus on kuitenkin pitänyt, ja vuoden 2011 alussa sovittiin pidettäväksi itsenäistymisestä kansanäänestys.
Afrikan sarvi
Afrikan sarveksi kutsutulla alueella Etiopiassa, Somaliassa ja Eritreassa on sodittu sekä sisäisesti että valtioiden välillä usean kymmenen vuoden ajan. Näissä sodissa on kuollut arviolta yli kolme miljoonaa ihmistä, joista suuri osa on saanut surmansa sotien oheisvaikutuksien vuoksi. Myös toistuvat nälänhädät ovat paljolti seurausta poliittisten olojen epävakaudesta.
Somalia
Somaliassa on käyty sisällissotaa lähes katkeamatta 1990-luvun alusta lähtien. Yhdysvallat teki sinne YK:n valtuuttaman intervention vuonna 1992 mutta joutui runsaan vuoden kuluttua peräytymään. Myös YK:n rauhanturvaoperaatio epäonnistui, minkä jälkeen ulkomaalaiset joukot poistuivat ja Somalian eri heimot ja klaanit jatkoivat keskinäisiä taistelujaan. Radikaali islamistinen liike sai välillä pääkaupungin Mogadishun ja suuren osan maata valtansa alle ja kohtalaisen hyvin rauhoitetuksi, kunnes Yhdysvaltojen tukemat Etiopian joukot valtasivat Mogadishun takaisin vuonna 2006. Siellä taistelut ovat jatkuneet, kun taas maan pohjoisosissa on ollut selvästi rauhallisempaa.
Islamilaiset ääriliikkeet
Länsimaita on huolestuttanut radikaalien islamististen liikkeiden pesiytyminen Somaliaan ja Jemeniin. Tämän kehityksen torjumiseksi Yhdysvallat on turvautunut myös epävarmoihin liittolaisiin saadakseen Afrikan sarven ja lähialueiden tilanteen hallintaan, mutta menestys on ollut huono. Myöskään merirosvous-ongelmaa ei ole kyetty poistamaan laajasta kansainvälisestä yhteistyöstä huolimatta.
Näissä asioissa suurvallat, Kiina ja Venäjä mukaan luettuina, ovat olleet yksimielisiä päämäärästä saada estetyksi islamistiterroristien pesiytyminen Afrikan sarven alueelle, mutta kovin tehokas yhteistyötä ei silti ole saatu aikaan. Alueet ovat laajoja ja vaikeasti hallittavia, joten tarvittavia voimavaroja tehokkaan rauhanturvaamisen aikaansaamiseen ei tahdo löytyä. Se edellyttäisi myös puuttumista perustaviin poliittisiin ongelmiin.