Bushin oppi: Sota terrorismia vastaan
Bushin puhe
Presidentti George W. Bush piti kongressissa tammikuun 2002 lopulla puheen, jossa hän selvitti terrorisminvastaisen sodan käymisen periaatteita. Hänen mukaansa Yhdysvalloilla oli päämääränä tuhota terroristien harjoitusleirit ja tuoda terroristit oikeuden eteen sekä toisaalta estää terroristeja ja valtioita, jotka pyrkivät hankkimaan kemiallisia, biologisia tai ydinaseita, uhkaamasta Yhdysvaltoja ja maailmaa.
Bush sanoi Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan maailmanrauhaa uhkaavan “pahuuden akselin”, eikä Yhdysvallat sallisi noiden ”roistovaltioiden” uhkaavan muita joukkotuhoaseillaan. Hän lupasi jatkaa rohkeaa toimintaa vaaroja vastaan, sillä ”meidän velvollisuutemme ja etuoikeutemme on taistella vapauden puolesta.”
”Hyvän puolesta pahaa vastaan”
Myös budjetissa presidentin ilmoituksen mukaan tuli näkyä selvästi kansakunnan turvallisuudesta huolehtiminen. Sille asetettiin kolme tavoitetta: “Me voitamme tämän sodan, suojaamme kotimaamme ja elvytämme taloutemme.” Koko puhetta leimasi vahva ideologinen julistus, doktriini, jonka puitteissa ei ollut sijaa kompromisseille. Hallituksen toistaman käsityksen mukaan taistelua käytiin ”hyvän puolesta pahaa vastaan”, ja siksi se tultaisiin voittamaan. Yleisesti arvioitiin, että amerikkalainen patriotismi oli nyt muuttumassa nationalismiksi, ja se ei miellyttänyt monia vanhoja Amerikan ystäviä.
Terrorismin vastaisen sodan periaatteet
Syksyllä 2002 Yhdysvaltojen sotilasstrateginen oppi sai myös virallisesti tunnustetun hyökkäyksellisen leiman. Kylmän sodan aikana toiminutta ”patoamisen” oppia ei enää pidetty pätevänä estämään uusia uhkia. Kongressin vahvistamassa doktriinissa sanottiin, ettei terroristeja voi pelottaa uhkaamalla massiivisella vastaiskulla, koska heidän verkostoillaan ei ollut kiinteää tukialuetta eikä puolustettavana kansakuntaa tai kansalaisia. Terrorismin vastaisen sodan keinovalikoimaan lisättiin “ennaltaehkäisy”, mikä tarkoitti ennakoivaa hyökkäystä sinne, missä ehkä vasta suunniteltiin pahoja tekoja Yhdysvaltojen vastaan. Myös keinot kovenivat, kun perusteluna käytettiin vastustajan rikollisuutta ja pahuutta.