Hyökkäys Afganistaniin ja taliban-hallinnon kukistuminen
Joukkoja Lähi-itään
Syyskuun 2001 puolenvälin aikoihin Yhdysvallat aloitti joukkojen keskityksen Lähi-itään ja Intian valtamerelle ja ryhtyi entistä voimakkaammin painostamaan Afganistanissa valtaa pitäneitä talibaneja lopettamaan tukensa al-Qaidalle.
Afganistanissa oli sodittu keväällä 1978 tapahtuneesta marxilaisesta vallankaappauksesta ja joulukuussa 1979 alkaneesta Neuvostoliiton miehityksestä lähtien. Neuvostoliiton vetäydyttyä vuonna 1989 sisällissota jatkui, kunnes etelästä Pakistanin puolelta tulleet talibanit 1990-luvun puolivälin jälkeen saivat haltuunsa suurimman osan Afganistania ja vakiinnuttivat valtansa pääkaupungissa Kabulissa.
Hyökkäys Afganistaniin
Taliban-hallinnon kieltäydyttyä luovuttamasta Osama bin Ladenia ja muita al-Qaidan johtohenkilöitä Yhdysvaltojen joukot aloittivat 7. lokakuuta 2001 hyökkäyksen Afganistaniin. Päämääräksi asetettiin talibanien ja heidän suojeluksessaan toimineen al-Qaida -järjestön kukistaminen ja korvaaminen yhteistyöhaluisella hallituksella.
Sotatoimet alkoivat ilmapommituksilla ja erikoisjoukkojen toimilla. Amerikkalaisten tukena oli pienehköjä englantilaisia osastoja ja myöhemmin monia muitakin liittolaisia.
Talibanit väistyivät
Maataisteluja käytiin lähinnä Afganistanin pohjoisosista tulleiden Pohjoisen liiton joukkojen ja talibanien välillä. Talibanien vetäydyttyä Kabulista ja muista maan keski- ja pohjoisosien kaupungeista taistelut jatkuivat eteläisessä Afganistanissa. Joulukuun puolivälissä Taliban-hallinto oli kukistunut, mutta sen kannattajia väistyi vuorille ja Pakistanin puolelle valmistautumaan sissisodan jatkamiseen.
Uusi hallitus Afganistaniin
Afganistanin tilapäisen hallituksen pääministeriksi nimitettiin Hamid Karzai, joka sai Yhdysvaltojen ja yleensäkin lännen tuen. Uutta hallitusta avustamaan järjestyksenpidossa ja jälleenrakennuksessa perustettiin YK:n valtuutuksella kansainvälinen rauhanturvajoukko ISAF. Se keskittyi aluksi toimintaan Kabulin alueella eikä osallistunut taisteluihin.
Yhdysvaltojen sodan tärkeäksi päämääräksi ilmoittama Osama bin Ladenin ja hänen lähimpien apulaistensa ja liittolaistensa eliminoiminen jäi saavuttamatta, eikä ollut myöskään varmuutta sodan pikaisesta päättymisestä. Toisaalta vastarinta uutta hallitusta kohtaan pysyi parin vuoden ajan heikkona.