Puolueiden voimasuhteet ja hallitukset

Ei suuria muutoksia

Eduskuntavaaleissa ei viime vuosikymmeninä ole tapahtunut mullistuksia puolueiden voimasuhteissa, vaan kannatuksen heilahtelut ovat suurten puolueiden osalta olleet korkeintaan 5-7 prosenttiyksikön luokkaa edellisiin vaaleihin verrattuina. Suurimpiin kuului Suomen keskustan 15 eduskuntapaikan vaalivoitto vuonna 1991, jolloin puolue hyötyi oppositioasemastaan lamaan ajautumisen tunnelmissa. Pääministeri Esko Ahon ”porvarihallitus”, jossa olivat keskustan lisäksi kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillinen liitto, joutui tekemään vaikeita taloudellisia ratkaisuja ja toteuttamaan monen peruskannattajansa vastustaman EU-jäsenyyden. Johtavaa hallituspuoluetta keskustaa hajotti myös vuoden 1994 presidentinvaali, ja eduskuntavaaleissa 1995 sille tulikin selvä tappio.

Lipposen ”sateenkaarihallitus”

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa oppositiossa olleet sosialidemokraatit kohottivat paikkalukunsa 48:sta 63:een. Puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen muodosti kokoomuksen, vihreiden, ruotsalaisten ja vasemmistoliiton kanssa laajapohjaisen ”sateenkaarihallituksen”. Tämän pääpuolueiden osalta erittäin EU-myönteisen hallituksen aikana talous vahvistui voimakkaasti ja työttömyysluvutkin alkoivat hieman laskea. Myös vasemmistopuolueiden kannatus heikkeni, mutta vuoden 1999 vaalien jälkeen Lipposen toinen hallitus saattoi jatkaa lähes entisessä kokoonpanossaan.

Pienpuolueet eivät menestyneet

Suomen maaseudun puolue (SMP) ei 1990-luvun alkupuolella kyennyt käyttämään hyväksi talouslaman herättämää tyytymättömyyttä ja kansan keskuudessa vaikuttanutta laajaa EU-vastaisuutta vaan hajosi sisäisiin ongelmiinsa. Myöskään muut pienpuolueet eivät päässeet kunnolla vauhtiin.

Keskusta nousi valtaan

Vuonna 2003 tulivat yllättäen ulkopoliittiset kysymykset mukaan eduskuntavaalien kamppailuun, kun piti määrittää kantaa Yhdysvaltojen tukemiseen Irakin sodan lähestyessä. Se ei ollut mitenkään pääkysymys mutta saattoi vaikuttaa keskustan menestykseen. Puolue nousi seitsemällä lisäpaikalla suurimmaksi, ja puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki muodosti ”punamulta-hallituksen”, jossa sosialidemokraatit olivat toisena pääpuolueena. Hän joutui kohta eroamaan, jolloin pääministeriksi tuli Matti Vanhanen.

Keskusta säilyi myös vuoden 2007 vaaleissa niukasti suurimpana, ja Vanhanen jatkoi pääministerinä. Sosialidemokraatit kärsivät kahdeksan paikan tappion ja jäivät oppositioon, jolloin tilalle tuli kokoomus ja syntyi kylmän sodan jälkeisen ajan toinen ”porvarihallitus”.

Uusia näkemyseroja

Puoluekentän perusjako ei muuttunut, mutta pienpuolueiden asema alkoi vahvistua siten, että vihreät saivat jo 15 edustajapaikkaa ja SMP:n seuraajaksi perustettu puolue Perussuomalaiset viisi paikkaa. Vaalikauden aikana perussuomalaisten kannatusluvut jatkoivat kasvamistaan, jolloin puolue nousi samalle tasolle vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Vasemmiston kannatusluvut olivat yhä laskusuunnassa.

Verrattuna moneen muuhun EU-maahan Suomessa ovat puolueiden väliset kiistat 2000-luvulla olleet melko vähäisiä, mikä on näkynyt myös kannatuksen vakiintumisena. Vuosien 2008-2009 taloustaantuman ja meneillään olevan euro-kriisin vaikutukset eivät ole vielä tuntuneet täysimääräisesti. Uusia näkemyseroja on noussut maahanmuuttopolitiikasta, hyvinvointivaltion puolustamisesta ja suhtautumisesta Euroopan unionin kehittämiseen. Näissä kysymyksissä erottuu myös globalisaatioon myönteisemmin ja toisaalta kielteisemmin suhtautuvia puolueita, joten sillä tullee olemaan merkitystä 2010-luvun puoluepolitiikassa.