Suomi EU:n puheenjohtajamaana vuonna 1999

Kosovoon aselepo

Euroopassa elettiin vakavan kriisin aikaa keväällä 1999, kun sotilasliitto Nato pakotti Jugoslaviaa pommittamalla serbihallinnon poistumaan Kosovosta. Suomi osallistui EU:n tulevana puheenjohtajamaana sodan lopettamiseen tähtääviin ponnisteluihin yhteistyössä alkuvuoden puheenjohtajamaan Saksan kanssa. Presidentti Ahtisaari johti suurvaltojen valtuutuksella ja Suomen ulkoasiainhallinnon avustuksella Kosovon aselevon toteutukseen liittyneitä neuvotteluja, joiden tulokset YK vahvisti päätöksillään.

Yhteisen ulko- ja turvalisuuspolitiikan kehittäminen

Kokemukset Kosovon sodasta ja EU:n verraten vähäisestä roolista sen yhteydessä löivät leimansa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiskaavailuihin. Yleisesti hyväksyttiin ajatus, että Euroopan unionin tulisi pystyä paremmin huolehtimaan maanosansa turvallisuudesta, joten odotukset yhteisen turvallisuuspolitiikan päätöksenteon ja keinovalikoiman kehittämiseksi olivat suuret.

Aktiivista EU-politiikkaa

Suomen EU-puheenjohtajuus alkoi keskikesällä 1999 sikäli suotuisissa merkeissä, että kotimaassa kansalaismielipide oli kääntynyt unionille entistä myönteisemmäksi ja Euroopassa Suomi oli jo opittu tuntemaan aktiivisesti EU:n kehittämiseen suuntautuneena jäsenmaana. Pääministeri Paavo Lipposen toinen hallitus jatkoi maaliskuun vaalien jälkeen lähes entisessä kokoonpanossaan, joka oli jo tottunut
EU-asioiden hoitoon.

”Vahvana ja avoimena”

EU:n komissio oli joutunut keväällä eroamaan, eikä uuden komission työskentely ollut vielä kunnolla käynnistynyt, joten siitäkin syystä EU:n neuvoston puheenjohtajalle tuli paljon vastuuta toimintojen käynnissä pitämisestä. Suomi ilmoitti pyrkivänsä siihen, että Euroopan unioni siirtyisi uudelle vuosituhannelle ”vahvana ja avoimena”. Näiden tavoitteiden muuntaminen konkreettisiksi teoiksi oli huomattavan vaikeaa, koska myös Euroopan parlamentti eli kesäkuisten vaalien jälkeen vielä järjestäytymisvaiheessa.

Tampereen huippukokous

Tampereella lokakuussa 1999 pidetyssä Eurooppa-neuvoston ”huippukokouksessa” keskityttiin sisäisiin asioihin, jolloin määritettiin tavoitteeksi saada unionista entistä enemmän vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden alue. Kokous jäi historiaan yhtenä Euroopan unionin onnistuneimmista, sillä ilmapiiri oli yhteisille päätöksille myönteinen.

Helsingin Eurooppa-neuvoston kokous

Helsingin Eurooppa-neuvoston kokouksessa joulukuussa 1999 käsiteltiin unionin laajentumista ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Laajentumiskysymyksessä omaksuttiin kanta, jonka mukaan neuvotteluja jatketaan tai aloitetaan suuren maajoukon kanssa, jolloin tähtäimessä oli kaikkiaan 12 uuden jäsenen hyväksyminen lähivuosina. Lisäksi Turkille vakuutettiin, että sen jäsenyyttä pyritään edistämään.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta

Turvallisuuspolitiikan alalla päätöksiä oli jo pohjustettu Saksan johdolla Eurooppa-neuvoston kokouksessa Kölnissä. Kesäkuussa aikaansaatu Kosovon aselepo antoi pohjaa ehdotuksille EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseksi. Joulukuussa Eurooppa-neuvoston kokouksessa sovittiin ”Helsingin tavoitteista”, joiden mukaan unionille luodaan mahdollisuudet lähettää 60 000 sotilaan joukko rauhanturvatehtäviin.

Pohjoinen ulottuvuus

Suomi pyrki edistämään myös unionin ”pohjoista ulottuvuutta”, jolla tarkoitettiin samantapaista ohjelmaa kuin EU:lla oli jo Välimeren aluetta koskien. Pohjoinen ulottuvuus kyllä tunnustettiin tärkeäksi, mutta se ei silti konkretisoitunut erityisen hyvin. Eteläisimpiä EU-maita oli vaikea saada uskomaan, että pohjoisessa olisi vakavia ongelmia, joita pitäisi kiireellisesti ratkaista. Myöskään pohjoismainen yhteistyö ei näissä asioissa tuntunut toimivan riittävän hyvin vakuuttaakseen EU:n päätöksentekoelimiä mielenkiinnon lisäämisen ja varojen myöntämisen tarpeesta.

Suomen puheenjohtajuuskausi jätti joka tapauksessa vuoden 1999 lopulla vaikutelman, että unionin toiminta oli entistä tehokkaampaa ja jäsenmaille hyödyllisempää. Myös Suomen toiminta puheenjohtajana sai yleisesti kiitosta.