Hyökkäys Irakiin
Sota alkaa
YK:ssa ei syntynyt Yhdysvaltoja tukevaa päätöslauselmaa, mutta Yhdysvallat tärkeimpine liittolaisineen katsoi silti oikeudekseen aloittaa hyökkäyksen Irakiin 20.3.2003. Sotatoimia oli pohjustettu jo kuukausien ajan keskittämällä Lähi-itään runsaasti joukkoja, pommittamalla Irakin ilma- ja meripuolustuksen kohteita ja johtamisjärjestelmiä sekä valmistelemalla hyökkäystä myös erikoisjoukoilla ja psykologisilla operaatioilla.
Yhdysvaltojen ylivoima
Yhdysvallat keskitti hyökkäykseen Irakia vastaan kaikkiaan noin 470 000 sotilasta. Tärkeimpänä liittolaisena oli Iso-Britannia 41 000 sotilaalla. Liittoutuman hyökkäyksen tukemiseen oli käytettävissä muun muassa 1 700 lentokonetta, tuhatkunta helikopteria ja runsaat laivastovoimat.
Irak heikentynyt
Irakilla oli aseissa noin 400 000 sotilasta tukenaan tuhansittain panssarivaunuja ja tykkejä sekä useita satoja lentokoneita ja helikoptereita, mutta irakilaisten sotakalusto oli edellisten sotien tappioiden ja 12 vuotta kestäneen saarron jäljiltä kulunutta ja tekniikaltaan vanhentunutta. Irakin 25-miljoonaisen väestön jakautuminen keskenään verisesti kilpaileviin ryhmittymiin heikensi asevoimien luotettavuutta ja taistelukykyä ratkaisevalla tavalla. Yhdysvaltojen johtama liittokunta oli siis joka suhteessa ylivoimainen.
Pommeja Bagdadiin
Hyökkäys alkoi yllättävästi, yrityksellä tuhota Irakin ylin johto Bagdadiin suunnatulla ohjusiskulla, joka ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan. Vastoin ennakko-odotuksia sodan alkuun ei heti liittynyt erityisen voimakkaita pommituksia. Myöskään maavoimien hyökkäys pääsuunnissa ei alkanut kovin massiivisena.
Maahyökkäys
Amerikkalaisjoukkojen eteneminen kohti Bagdadia hidastui hiekkamyrskyjen ja asutuskeskuksissa kohdatun vastarinnan vuoksi. Etelässä englantilaisten ei onnistunut vallata riittävän nopeasti satamia, joiden kautta huoltokuljetukset olisi saatu sujumaan tehokkaasti. Odotettuja irakilaisten kansannousuja ei tapahtunut, eikä hyökkääviä joukkoja yleisesti otettu vastaan vapauttajina vaan valloittajina.
Parin viikon kuluessa liittoutuman ylivoima kuitenkin lamautti Irakin ilmapuolustuksen ja heikensi tuntuvasti myös maavoimien taisteluhaluja. Ulkomaisia tarkkailijoita hämmästytti Bagdadin jättäminen lähes kokonaan puolustamatta.