Neuvostoliiton taantuma ja sen korjausyritys
Neuvostoliiton taantuman alku
Neuvostoliitto oli kärsinyt suuret tuhot toisessa maailmansodassa, eivätkä edes mittavat sotakorvaukset ja Saksasta pakko-otetut tuotantovälineet ja muu omaisuus voineet korvata kaikkia tappioita. Talouden tuotantokyky parani 1970-luvulle tultaessa ja samalla kansalaisten elintaso nousi. Kuitenkin jo vuosikymmenen lopulla talous alkoi taantua. Sitä rasittivat korkeat varustelukustannukset ja jäykkä rakenne, joka ei suosinut aloitteellisuutta ja laadullisia kehitystoimia.
”Pysähtyneisyyden aika”
Ongelmat Neuvostoliitossa pahenivat myös poliittisen johdon vanhenemisen ja virkakierron kangistumisen vuoksi. Ajanjaksoa 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun puoliväliin on nimitetty ”pysähtyneisyyden ajaksi”. Eniten tyytymättömyys kasvoi maan eteläosissa, missä muslimiväestön osuus oli suuri ja syntyvyys korkea. Eteläisillä alueilla maataloustuotanto oli suurissa vaikeuksissa, mikä myötävaikutti köyhtymiseen ja kapinamielialan kasvuun.
Neuvostoliiton pahoja ongelmia – Perestroika ei auttanut
Neuvostoliiton ympäristöongelmat pahenivat, kun raskaan teollisuuden tuotantoa kasvatettiin luonnonvaroja riistämällä ja piittaamatta jätteiden asianmukaisesta käsittelystä. Tästä edelleen seurasi väestölle vakavia terveysongelmia, mikä kuvastui eliniän laskuna. Siihen liittyi poliittisen tyytymättömyyden ja yhteiskunnallisen levottomuuden lisääntyminen. Toisaalta alkoholiongelmat alensivat väestön työkykyä ja sen myötä kansantalouden tuotantoa.
Kansallisuusongelmia
Neuvostoliiton taloudellisen ja poliittisen kehityksen “pysähtyneisyys” yhtyneenä kilpavarustelun jatkamiseen 1980-luvun alkupuoliskolla oli perustava tekijä, joka alkoi horjuttaa maan asemaa ja yhtenäisyyttä. Mihail Gorbatshovin 1980-luvun puolivälissä aloittama uudistusohjelma, ”perestroika”, ei tuonut puhtia talouteen, mutta se sai liikkeelle voimia, jotka vaativat alueilleen laajempaa autonomiaa tai eroa Neuvostoliitosta. Pitkään vaietut kansallisuusongelmat synnyttivät erityisesti maan eteläosissa sisäisiä konflikteja, joita Moskovan keskusjohto ei saanut enää hallintaansa.