Euroopan väestörakenne ja maahanmuuttopolitiikka
Euroopan väestöosuus pienenee
Euroopan tulevaisuutta koskevissa arvioissa hyvin keskeisellä sijalla on kysymys väestörakenteesta ja sen vaikutuksista maanosan talouden suorituskykyyn. Suhteessa muihin maanosiin Euroopan väestön määrä jatkuvasti pienenee ja ikärakenne käy työvoimapoliittisesti epäedulliseksi.
Vielä 1950-luvulla Euroopassa asui noin 30 prosenttia maapallon asukkaista, ja nykyisin eurooppalaisia on noin 15 prosenttia. Vuonna 2050 arvioidaan Euroopan väkiluvun olevan enää 12 prosenttia koko maailman väestöstä. Vastaavasti kehitys Afrikassa on kulkemassa aivan toiseen suuntaan: 1950-luvulla afrikkalaisia oli 9 prosenttia, nyt 14 ja vuonna 2050 arviolta 22 prosenttia maailman kokonaisväestöstä.
Väestö vanhenee
Euroopan unionin kokonaisväkiluku noin 500 miljoonaa vähenee ennusteiden mukaan lähivuosikymmenten aikana jonkin verran, mutta väestön koostumus muuttuu dramaattisesti. Siihen vaikuttaa eliniän selvä pidentyminen, jota ei voida korvata maahanmuuton suosimisellakaan. Työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrä EU:ssa vähenee lähes 50 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Silloin vain puolet väestöstä olisi työikäisiä. Muutos tähän suuntaan on voimakas jo ensi vuosikymmenellä, kun sodanjälkeiset suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.
Ongelmien ratkaisukeinoja
Väestön ikääntyminen tuottaa kasvupaineita julkisiin menoihin ja heikentää talouden ja sosiaaliturvan toimivuutta siinä määrin, että vaikutuksia on pyrittävä lieventämään kaikin keinoin. Niihin kuuluvat lähinnä perhepoliittiset, lapsimääriä lisäävät toimet sekä työssäoloajan kasvattaminen. Myös maahanmuuttoa suosimalla voidaan väestökehityksen ongelmia jossain määrin lieventää. On kuitenkin varauduttava siihen, että mainitut haitat pahenevat ja siitä seuraa vakavia yhteiskunnallisia häiriöitä.
EU:n maahanmuuttopolitiikka
Euroopan unionin piirissä on kehitetty ohjelmia ennustettavissa olevan väestökehityksen ongelmien pienentämiseksi, mutta viime kädessä valtiot vastaavat sosiaalipolitiikastaan. Yhteisillä tutkimuksilla ja ohjeistuksilla voidaan valtioita ohjata edullisiksi nähtyihin ratkaisuihin, mutta unionin toimivaltaa tuskin on mahdollista ja tarpeellista lisätä näissä asioissa, sillä vaara kansalaisten vastustavista reaktioista on aivan ilmeinen.
Nykyisin on jo koko unionin alueella havaittavissa merkkejä asenteiden kiristymisestä maahanmuuttajia kohtaan, joten maahanmuuttopolitiikan keinoista on odotettavissa vain vähäistä apua väestöongelmaan. Silti pidetään hyödyllisenä käyttää myös siirtolaisuutta apuna väestörakenteen vinoutuman korjaamisessa.