Eteläisen Afrikan tilanteen vakiintuminen

Vallanvaihto onnistui

Etelä-Afrikassa sisäpolitiikka oli rotuerottelun päättymisen jälkeen 1990-luvulla varsin varovaista ja vanhojen riitojen uudelleenpuhkeamista välttelevää. Vallanjako valkoisten ja mustien kesken sujui lopulta hyvin, joskin siihen liittyi jonkin verran yhteiskunnallista tehottomuutta virkapaikkoja uudelleenjärjesteltäessä. Mikään osapuoli ei kuitenkaan halunnut synnyttää siinä yhteydessä repiviä riitoja. Myös Nelson Mandelan henkinen esikuva on vaikuttanut rauhoittavasti tilanteeseen vielä sen jälkeenkin, kun hän erosi valtion johdosta vuonna 1999. Mandelan seuraajat eivät ole olleet yhtä
arvostettuja mutta ovat silti selviytyneet tyydyttävästi tehtävistään.

Vahva talous

Talouden kehitys Etelä-Afrikassa on ollut suotuisaa, sillä vallanvaihdosta huolimatta myös valkoinen väestönosa halusi jatkaa tuotantoa ja liiketoimia entiseen tapaan. Talous koki voimakkaan nousukauden, joten Etelä-Afrikka on pysynyt bruttokansantuotteella mitattuna maanosan huippumaana ja lähes 50 miljoonan asukkaan väestönsä vuoksi poliittisesti merkittävänä.

Varovainen ulkopolitiikka

Etelä-Afrikan ulkopolitiikka on tähdännyt ennen kaikkea naapurimaita repineiden sisällissotien lopettamiseen ja rauhanomaisten naapurisuhteiden aikaansaamiseen. Tällä on ollut vaikutusta etenkin Angolaan ja Mosambikiin, jotka olivat kylmän sodan aikana kärsineet pahoin ulkomaiden tukemien ryhmittymien välisistä sisällissodista ja niihin liittyneistä Etelä-Afrikan valkoisen hallituksen tekemistä interventioista.

Asevoimille rauhanturvatehtävä

Etelä-Afrikan vahvoja asevoimia alettiin 1990-luvulla sopeuttaa rotusorron, sissisotien ja interventioiden päättymisen myötä rauhalliseen kehitykseen. Vallanjako mustien ja valkoisten sotilaiden kesken onnistui hyvin, ja asevoimat tyytyivät poliittisen johdon määräysvaltaan. Armeijan päätehtäväksi alettiin nähdä valmistautuminen rauhanturvaamiseen, joskin pitkien etäisyyksien vuoksi sitä ei ole voitu käyttää kovin tehokkaasti Keski- ja Länsi-Afrikassa jatkuneiden väkivaltaisten kriisien hallintaan.

Epävakautta ja edistystä

Rikkaiden ja köyhien välistä eriarvoisuutta ei Etelä-Afrikassa ole kyetty poistamaan, vaan yhteiskunnallisen jännityksen ja epävakauden jatkuminen näkyy muun muassa laajana rikollisuutena. Toisaalta ongelmaksi ovat kehittyneet Etelä-Afrikkaan naapurimaista tulvivat pakolaiset ja maahanmuuttajat, jotka päätyvät yleensä asumaan slummeihin. Yhteiskunnan vakautta ja hallinnon hyvää organisointikykyä todistivat puolestaan vuonna 2010 kunnialla läpiviedyt jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Niiden aikana ei tapahtunut pahoja järjestyshäiriöitä eikä rikollisuus kasvanut.

Zimbabwe sekasorrossa

Eteläisen Afrikan maista pahimmat kehityksen takaiskut koettiin Zimbabwessa, missä valkoisen hallituksen rotuerottelupolitiikan päättymisen jälkeen valtaan noussut diktatorinen johtaja Robert Mugabe apulaisineen saattoi maan talouden sekasortoon. Naapurimaat, Etelä-Afrikka mukaan luettuna, ovat olleet haluttomia puuttumaan Zimbabwen sisäpolitiikkaan, joka vasta pitkän ajan kuluessa on hieman vakiintunut ja suoranainen nälänhätä on saatu päättymään.

Portugalin entiset siirtomaat Angola ja Mosambik ovat raskaiden vapautus ja sisällissotien jäljiltä vähitellen toipuneet, mutta niiden väestön elintaso on edelleen matalalla. Angolan öljyrikkaudet ovat kylläkin houkutelleet ulkomaisia sijoittajia.